Valmennusryhmät

Oletko kiinnostunut voimistelusta kilpailevassa ryhmässä?

Tanssillisen voimistelun parissa on mahdollista harrastaa kevyesti tai tavoitteellisemmin. Harrastamisen lisäksi on mahdollista esiintyä ja kilpailla. Tampereen Naisvoimistelijoilla on kaudella 2016-2017 yhdeksän tanssillisen voimistelun joukkuetta. Tällä hetkellä yksi joukkue kilpailee Suomen Voimisteluliiton järjestämissä tanssillisen voimistelun kilpailuissa. Tanssillisen voimistelun omat kilpailut pidetään kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä. Lisäksi voi kilpailla Voimiseluliiton "Voimistelun ja tanssin Lumo" -tapahtumissa. Syksyllä ja talvella kilpaillaan alueellisissa kilpailuissa ja keväällä kausi huipentuu valtakunnalliseen kilpailuun.

Tanssillisen voimistelun sarjat:
alle 12-vuotiaat
12-15-vuotiaat
16-19-vuotiaat
yli 20-vuotiaat
yli 40-vuotiaat
yli 60-vuotiaat

Valmentautuminen

Tanssillinen voimistelu on voimistelulaji, joka vaatii voimistelijalta ennen kaikkea omistautumista, motivaatiota ja halua voimistella. Joukkueesta riippuen harjoituksia on 2-4 kertaa viikossa. Harjoitteluun kuuluu lajitekniikan, liikkuvuuden, koordinaation, lihasvoiman ja ilmaisun harjoittelua ja kehittämistä. Lisäksi joukkueet harjoittelevat voimisteluohjelmia esiintymisiä ja kilpailuja varten.

Joukkue laatii yhteisesti pelisäännöt, joita joukkueen jäsenten tulee noudattaa. Kilpailevan voimistelijan tulee sitoutua säännölliseen harjoitteluun sekä tarvittaessa itsenäiseen harjoitteluun.

Valmennusmaksut

Kilpaileva voimistelija maksaa lisäksi lisenssimaksun ja vakuutuksen, kilpailumatkat ja majoitukset, mahdolliset leirimaksut, esiintymis-, harjoitus- ja edustusvaatteet sekä mahdolliset välineet.